29. marraskuuta 2012

Sisustaminen

Sisustus puolella on ollut hiljaista. En ole vaihtanut tavaroiden/huonekalujen järjestystä enkä ole ostanut mitään erityistä pitkään aikaan. Sisustaminen on aaltomaista. Välillä sisustan todella paljon ja välillä en. Nyt kuitenkin luin vanhasta kodin kuvalehdestä jutun kauniista kodista kauniine inspiroivineen kuvineen. Sieltä se idea sitten lähti. Keittiöpöydälle syntyi tällainen kokoelma valkoiseen puulaatikkoon. Toinen idea, mikä hautuu vielä on hankkia vanhat ikkunanpokat ja laittaa ne suunnittelemalleni paikalle seinälle ja siihen jotain kivaa koristusta. Lehdessä olleessa kodissa oli todella paljon vanhoja ikkunanpokia pelkästään yhdessä huoneessa. Tuntuu hyvältä välillä kun saa todella ihania ja hyviä ideoita toisten samanhenkisten ihmisten kodeista. Välillä täällä blogimaailmassakin tulee istuttua tunti tolkulla ja ihailtua toisten kauniita koteja. Kirpputoreilla kävin tänään etsimässä vanhoja kirjoja, mutta eihän niitä silloin ole myytävänä kun niitä etsii. Sain nimittäin niistäkin uuden idean. Siitä sitten myöhemmin kunhan löydän sopivia kirjoja. Käteen tarttua puolestaan nämä kaksi pitkää metallista kynttilän jalkaa ja hintaa vain yhteensä 5e. Hyvää marraskuun viimeisiä päiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti